Äärimmäistä kylmyyttä Leivonmäen kansallispuistossa

Päätimme veljeni Samun kanssa tehdä talviretken Leivonmäen kansallispuistoon viikolla kolme. Sopiva ajomatka, eikä olla Keski-Suomessa ennen retkeily. Pakkasta lupailtiin -15 - -20 celsiusta vielä alkuviikosta. Suunnitelmana oli olla siellä yö tai pari, kiertää aluksi ainakin mäyränkierros. Kamera lähti mukaan ilman muuta, jospa vaikka kuvia saisi.

Testiyö mökillä

Kokemusta ei noin kovilla pakkasilla nukkumisesta ollut ennestään. Päätimme aloittaa reissun mökiltämme Pornaisista ja kokeilla kuinka herkässä uni on yöllä, kun pystytimme pihalle teltan. Nukkumaan mentäessä pakkanen oli kiristynyt reilusti luvatusta sen ollen alimmillaan -26 astetta. Puimme ylle samat kamppeet, jossa kuvittelimme nukkuvamme seuraavana yönä. Vaatteiden lisäksi läimäytimme extra lämmikkeekksi selkiimme ne vähän pelikorttia suuremmat vartalonlämmittimet. Samun kertoman mukaan, en ollut kauaa taistellut nukahtamista vastaan, kun tasainen kuorsauksen sekainen tuhina oli alkanut koko yönä vain vartin torkkununeen Samun hampaita jo kiristämään.

Aamulla lähdimme kahvit kitattuamme ajelemaan kohti Leivonmäkeä. Matka sujui totutusti keskenämme visaillen ja arvuutellen mahdottomia kysymyksiä toisiltamme. Pysähdyimme Lahden Kärkkäisellä hakemassa Samulle talvinukuttavan makuupussin, ynnä muuta hyödyllistä. Joutsan ABC:llä täytimme vatsamme hernerokalla (sekä ilmalla) ja jatkoimme kansallispuistolle.

Kohteessa

Lintuniemen puolikota

Perillä ei ollut ruuhkaa. Lähdimme mäyränkierrokselle talsien hangessa tehden siihen samalla polun. Saavuimme Lintuniemen puolikodalle ja laitoimme tulet. Söimme retkimuonat ja päätimme lähteä järven keskellä kulkevalle harjulle, joka oli pistopolku Joutsniemeen. Taivas oli täysin pilvetön. Täysikuu valaisi yhdessä sangen kirkkaina tuikkivien tähtien kera tietämme. Vain dorka olisi pilannut tunnelman otsalampulla.

Järven jäällä kävellessämme tuumailin, että jos päivällä luvattu -24 astetta pitää paikkansa, niin minä olen Donald Trump. Palattuamme takaisin Lintuniemeen, havaitsimme, että kaikki mukavuudet, kuten "tulilla istuminen" tai kirjan lukeminen olivat vain "mukavia ideoita". Kuviakaan ei tehnyt mieli ottaa ja tuli lämmitti vasta kun meni sentin päähän liekeistä. Pienessä liikkeessä pysyteltäessä pysyi kuitenkin helposti lämpimänä. Samalla nysvätessä löytyi myös lämpömittari. Siinä oli luvut alimmillaan vain -30 asteeseen, jota se näytti koko ajan.

Kaikki kosteus jäätyi heti

No sitten nukkumaan. Kun tiesimme lämpötilan olevan kylmempi kuin missä olemme koskaan olleet, päätimme ottaa siitä kaiken riemun irti. Telttaa emme pystyttäneet, emmekä pitäneet tulta yllä. Tehdään olo mukavaksi nukkuen taivasalla, kerta tähdetkin niin kauniisti tuikkivat. Uniasun vaihtaminen päälle oli juuri niin viileä kokemus, kuin saattoi kuvitella. Iho kananlihalla se pyrittiin suorittamaan niin nopeasti kuin vain suinkin. Keitimme pulloihin vettä ja nakkelimme ne makuupusseihin lämpöä tuomaan. Perään sujahdimme sähkölaitteiden akkujen kanssa.
Minulle tuli taas uni suht helposti, toisin kuin Samulle. Sain nukuttua suunnilleen 4h kunnes vesipullot olivat jäähtyneet, eikä makuupussissa ollut enää lämmin. Herättyäni Samu tiedusteli minulta silmäkulmät viistossa "Miksi väitit yöllä kylkeä kääntäessäs, että Sul on muka viilee, mut kuorsasit kuitenkin jo 5min päästä?". Jaa, olen kyllä ilmeisen herkkäuninen.

Aamupalan yhteydessä, jalkojani kylmäsi. Päätin tarkistaa varpaat, ja nyt tajusin, missä olin mokannut. Otin duunista lämpimät talvikengät reissua varten. Ei käynyt mielessä, että niissähän on turvakengille ominaisesti teräskärjet, jotka olivat yöllä tulleet aivan jäätävän kylmiksi. Olin lämmitellyt jalkoja illalla nuotiolla, polttaen vasempiin sukkiini rei'ät. Sain pottu- sekä etuvarpaaseeni tismalleen sukkien reikien kokoiset paleltumat. Tuntoa niissä ei ollut alkuunkaan, joten se ei sillä hetkellä haitannut toimintaa.

Päätimme muuttaa suunnitelmaa, kuvaamisen takia. Keräsimme kamat ja suuntasimme takaisin autolle. Ajatuksena oli aamuhämärässä ajella lähialueilla, etsien eläimiä tai niiden jälkiä. No eipä lähtenyt auto käyntiin, kas kummaa. Tilasimme hinauksen, joka tiesi tunnin odotusaikaa. Tässä kohtaa oli paikalla ollessa tullut jo totisen kylmä. Kuntopiiri parkkipaikalla ei tullut kysymykseen, joten päätimme lähteä kävelemään kohti lähistön omakotitaloja, josko pääsisimme lämmittelemään hetkeksi.
Näimme yhdessä talossa valot ja liikettä. Koputimme oveen. Oven tuli avaamaan nainen, jolle esittäydyimme, kerroimme tilanteen ja pyysimme päästä hetkeksi lämmittelemään. Nainen vaikutti hieman hämmentyneeltä. Hän sanoi menevänsä ensin miehensä juttusille, pyysi ystävällisesti odottamaan hetken ja veti oven kiinni perässään. Hämmennyin jostain syystä itsekin, kunnes vilkaisin Samuun. Tuijotimme toisiamme hetken, tajuten, että mistä tämä kaikki hämmennys. Samulla oli päässään musta commandopipo, kun minä taas olin sonnustautunut kasvoni peittämään camohuiviin. Olimme vetäneet varmuuden vuoksi vielä huput päähämme, eikä meistä näkynyt kuin jäisten ripsien ympäröimät silmät. Ihmekkös tuo, jos ei olla alkajaisiksi kutsumassa kotiinsa. No, tajusimme ottaa naamamme kuitenkin näkyviin, kun luoksemme saapunut talon isäntä ystävällisesti ohjasi meidät sangen tyylikkääseen saunarakennukseen lämmittelemään. Tarjosi hän myös mahdollisuutta keitellä saunalla kahvit, mutta aikaa ei meillä ollut siihen.

Hinausauto saapui ajallaan ja vei meidät korjaamolle, jossa umpijäässä oleva polttoaineensuodatin vaihdettiin. Korjaamolla meille tarjottiin kahvit, ja hetken aikaa siellä turisitiin mukavia. Kertoivat, että yö oli ollut talven kylmin tähän asti, kun pakkasta oli ollut -35 astetta, mutta tällä hetkellä enää -33 astetta. Näitä lukemia ei tarvinnut epäillä.
Suuntasimme siitä paikalliselle teboilille, uutta suunnitelmaa tekemään. Sujautimme auton tankkiin myös pullollisen päivän kiistatonta hittituotetta, jäänestoainetta. Toinen yö kansallispuistossa ei tuntunut viisaalta. Samu oli kyllä nukkunut kuin tukki, tosin vain erään hinausmatkan ajan. Paleltuneita varpaitani ei saisi päästää myöskään uudestaan jäätymään. Jäävät vielä kenkään, kuka ties...

Kiitosten kautta Kirveslammelle

Tulevaksi yöksi sovimme palaavamme mökillemme. Päätimme kuitenkin ensin viedä kiitokseksi vieraanvaraisuudesta meidät lämpimään päästäneelle pariskunnalle paketin kahvia ja kuivalihaa. Muuta ei ollut oikein vietäväksi. Isäntä oli selvästi mielissään uusinta käynnistämme. Kertoi, että oli ilo olla avuksi. Noh, ilo oli epäilemättä meilläkin, molemmilla käynneillä. Toivottelimme toisillemme hyvää vuodenjatkoa, kunnes jatkoimme matkaamme. Tästä jäi hyvä mieli.

Maisema lintutornilta

Lähdimme kulkemaan vielä kirveslammen kierroksen puiston etelä-osaan. Reitillä oli lintutorni, josta avautui varsin upeat talviset suomaisemat. Sää oli upea. Suurimmalla osalla reittiä ei ollut ihmisten jälkiä, mutta näädän ja oravan jäljet löytyivät hangelta.





Samu keskittyi tuimana kuvaan. Hän toimii yleensä kuvaajana

Reissu oli äärimmäisen kovine pakkasineen erityisen hieno. -35 astetta ei ole tule olemaan este tuleville retkille lähdettäessä, kerta siellähän nukkuukin ihan. Kenkävalinta minun tulee kuitenkin jatkossa tehdä toisin ja varpaiden lämmitys nuotiolla vaatii enemmän tarkkuuta, sen tästä vähintään opin.







Paleltuma

Kuin tatti konsanaan

Tuolta näytti paleltuma ensimmäisenä iltana. Nyt puolentoista viikon jälkeen siihen ei ole tunto palannut ja rakkula on edelleen iso. Kävin näyttämässä tohtorille viiden päivän jälkeen, kun varpaan tuntevassa osassa kipu oli ajoittain kovaakin. Tulehdusta ei onneksi ollut, ja hoitokeinoksi sain antiseptidiiniliuosta, jossa paleltumia pitää 10 päivän ajan uittaa. Rakkulaa ei siis saa puhkaista.
Tuntohan ei välttämättä varpaisiin kokonaan palaa. Eli jatkossa aina vasen jalka edellä kohti uusia kynnyksiä ja pöydän kulmia!.