Palkkatyö tältä viikolta oli sekä Samun, että minun osalta ohi heti klo 14 jälkeen. Tohinalla pakkasimme vielä loput kamppeet, ja Samun hakiessa minut kyytiin ehdimme juuri ja juuri mukaan perjantai ruuhkaan.
Ajellessamme kohti Keski-Pohjanmaata tulin kehaisseeksi Samulle, kuinka mukavat ja hengittävät bokserit olin ostanut aiemmin viikolla. Kerroin myös niiden olleen par'aikaa jalassani. Keli oli helteinen ja vaikka ilmastointi autossa oli tapeltu molemmille sopivaksi, ihmettelin ääneen kuinka selkä niin kovasti hikoaa. Ajelimme kymmeniä kilometrejä eteenpäin ja totesin Samulle boksereiden olevan sittenkin hiostavat kuin kumiset rukkaset. Samu katsoi taas poispäin myhäillen, kunnes sai tarpeekseen ja näytti kuinka hän oli huomaamattani laittanut kuskin puolen perslämmittinen päälle. Sammutin sen oitis samalla nimitellen Samua, joka nauroi vielä useamman lyhtypylvään välin.
Matka Salamajärven kansallispuistolle sujui muuten hyvin. Perillä olimme auringon ollessa vielä niukasti horisontin yläpuolella.
Ja sitten kävelemään
Lähdimme Hirvaan kierrokselle Huttukankaan parkkipaikalta. Aikaa varattu perjantai illasta tiistai aamuun ja matkaa taitettavana 58 kilometriä. Yö oli alkamaisillaan ja määränpäänä oli muutaman kilometrin päässä sijaitseva lintutorni, josta aukesi hienot näköalat Heikinjärvennevalle. Avarat suomaisemat pitelivät meitä yön tunnit hereillä. Suolla pesivät lokit pitivät ääntä ja käki kukkui. Kurjet ja laulujoutsenet lepäilivät kaikessa rauhassa keskellä nevaa. Otimme vuorotellen pienet nokoset toisen pitäessä suota silmällä. Samu herättikin minut kerran katsomaan metsänreunaan ilmestyneitä kahta metsäpeuraa. Vau, metsäpeurahan on Salamajärven kansallispuiston tunnuseläin, ja tänne niitä kannattaakin tulla katsomaan.
Lintutornissa seisoskelu yöaikaan on kesälläkin viileää puuhaa ja tätä varten mukana olikin lämmintä vaatetta. Jatkaessamme matkaa tornilta, siirtyi villakerrasto sentään rinkkaan. Pikkuhiljaa lähti pipo ja hanskatkin aamuauringon alkaessa lämmittää. Metsäpolku vaihtui suon läpi kulkeviin pitkospuihin, joita pitkin kävely onkin sangen mukavaa, kunhan ovat kunnossa. Samu havaitsi yht'äkkiä taas metsäpeuroja suon laidalla. Pysähdyimme siihen paikkaan ja tarkempi kiikarointi näytti niitä olevan peräti yhdeksän. Neljä peuroista oli vasoja, väriltään punaruskeita, eli aivan eri värisiä kuin vaaleat, poroja muistuttavat vaatimet sekä yksi hirvas. Etäisyyttä meillä oli noin 200 metriä. Kamera räpsi kuvia, mutta parhaimmat otokset olivat kameran väärien asetusten tähden sitten "roskiskamaa". Mutta saimme silti todistusaineistoa, ennen kuin tokka siirtyi kokonaan puiden suojiin.
Saavuimme aamutuimaan Sysilammelle, noin 10 kilometrin päähän lähtöpaikastamme. Tässä meidän oli määrä nukkua "yöunet". Tarkoitus oli kääntää päivärytmi siten, että yöllä kävellään ja päivällä nukutaan. Tässä suunnitelmassa on monia hyviä puolia, mutta myös huonoja. Päivärytmin sekoittuminen saattaa aiheuttaa yllättävääkin väsymistä ja uneliaisuutta, hämärtää toisinaan ajantajua, joka taas tuntuu saavan suuntavaiston välillä temppuilemaan. Vaaraksi se ei tällä reissulla ole, sillä koko Hirvaan kierros on loistavasti merkattu polulle ja taukopaikoilla on kartat, opasviitat sekä tasaisin väliajoin laavuja ja katoksia taukoiluun. Tässä sysilammellakin oli ihan autiotupa, johon majoituimme. Tuvassa ei ollut muita, mutta nuotiolle kanssamme ruokailemaan tullut reippailija nainen oli nukkunut yönsä tuvassa. Vaihdoimme Hänen kanssaan kuulumiset ja Hän kertoi aikeekseensa tarpoa koko Hirvaan kierroksen vuorokauden aikana. Kovin innostava idea. Ja aika kova suorituskin.
Valvatin ylläri
Sysilammelta jatkoimme matkaa, määränpäänämme Valvatissa sijaitseva lintutorni, jossa viettäisimme yön taas maisemaa pällistellen. Matkaa tuonne on kutakuinkin 15 kilometriä. Reitti jatkui taas upeissa suomaisemissa, pitkospuita pitkin kävellen. Suon reunalla näimme taas metsäpeuroja, tällä kertaa viisi. Kuvaan ne eivät kyllä pysähtyneet ollenkaan.
Seuraava merkittävä luontohavainto tulikin maanrajasta, kun Samu huomasi, että aivan pitkospuiden vieressä, oli ilta-aurinkoa paistattelemassa kärmes, kyykärmes. Se näytti olevan aivan tuhannen solmussa, mutta kun kurkotimme naamaamme lähemmäs, joskaan emme ihan haisteluetäisyydelle, luikerteli se sulavasti parin metrin päähän piiloon, josta sitä emme enää nähneet.
Suomaisema vaihtui luonnonsuojelualueen jälkeen metsäiseksi. Hakkuuaukioita, seka -ja mäntymetsää, ja nuoria männiköitä. Hirven jälkiä oli runsaasti. Ajatuksiimme uppoutuneena kulkiessamme säpsähdimme, kun yht'äkkiä hirvi pinkaisikin pakoon alle 10 metrin päästä meistä. Nousimme korkean kiven päälle katsomaan, josko se vielä löytyisi jostain nuorten mäntyjen seasta lymyämästä, mutta ei enää tietoakaan koko eläimestä.
Matkan varrella pidimme evästauon Pitkälahden autiotuvalla. Ikkunasta seurailimme pikkulintujen pesäpuuhia ja söimme kokeeksi ostamiani outdoor keksejä, joissa erona tavallisiin kekseihin oli vain hieman myyvempi nimi.
Maisema vaihtui taas soisemmaksi, kulkiessamme kohti Valvattia. Matkalla oli niin tyylikäs, suon vieressä sijaitseva ja rannat auringonlaskun punaiseksi värjäämine rantoineen erämaahenkeä huokuva Ahvenlampi, että oli pakko syödä taas evästä ja rauhoittua katselemaan maisemia.
Lähestyessämme Valvattia, oli aurinko jo painumassa mailleen. Normaali arkirytmissä se tarkoittaa, että "pojat, nyt nukkumaan!", ja sen kyllä huomasi vireystilassa. Ilma oli muutenkin muuttunut viileäksi pohjoistuulen takia, joka puhalsi sekä helteet, että myös hyttyset tiehensä. Hämärässä vaapuimme eteenpäin ja polku vaihtui metsän keskellä kulkevaksi soratieksi. Yht'äkkiä vastaan tuli auto. Se pysähtyi kohdallemme ja kuljettaja huikkasi: "siel on sauna lämmin"!, Valvatissa siis. Emme olleet panneet merkille, että Valvatissahan tosiaan on sauna. Olimme silti hiukan pettyneitä, sillä se mitä tässä kohtaa olisimme halunneet kuulla, olisi ollut, että: "siel on sauna lämmin... Ja olutta on!". Pettymys karisi kyllä äkkiä pois, kun viskoimme löylyä kiukaalle keskellä korpea. Oli kyllä piristävä yllätys. Kävimme vielä viereisessä autiotuvassa herättämässä nukkujat. Ovella totesin Samulle: "Katsotaas miltä täällä näyttää". Ovi kun aukesi, nostivat muutamat nukkujat päätään ja katsoivat minuun päin. Noin uneliaille katseille en osannut sanoa muuta kuin "Moi, ei täs mitään, jatkakaa", ja laitoin oven kiinni. Toivottavasti saivat unen päästä taas kiinni, meidän kuitenkin melko joutavan visiittimme jälkeen.
Saunan jälkeen ei viilenneen sään vuoksi ollut tietoakaan jälkihiestä. Valvatin lintutornilta avautuivat maisemat Iso-Valvatin lintujärvelle. Käki kukkui ja pikkulinnut sirkuttivat ahkerasti ruoikossa. Härkälintukin rääkäisi kovaäänisesti. Vietimme tornilla taas pari tuntia ja jatkoimme matkaa. Kuljimme yössä reilu 10 kilometriä seuraavalle nukkumispaikalle, eli Lehtosenjärvelle. Matkan aikana tuli pieni raekuuro. Teltan pystytimme kovassa tuulessa ja kävimme nukkumaan.
Kylmyyttä, joskaan ei aivan äärimmäistä
Aamuvellit on mukava syödä teltassa, kun on kuumaa vettä valmiina termarissa. Minun olisi varsinkin vaikeampi lähteä liikkeelle, jollen saa aamulla joko puuroa tai kahvia, mieluiten molempia. Samu taas vannoo enemmän leivän, kuin puuron nimeen.
Levänneenä jatkoimme matkaa, tuuli oli edelleen melko navakkaa. Metsän suojissa tarpoessa se piti kuitenkin vain hyttyset poissa.
Eväitä söimme taas järvenrantamaisemissa. Täällä oikeastaan jokainen taukopaikka on niin hienolla paikalla, että niissä tekisi mieli viipyä pidempäänkin. Emmekä me toki kiirettä pitäneetkään, sillä aikataulumme soi meille vitkastelun.
Hämärän koittaessa saavutimme tämän yön kohteen, eli Nielujärven lintutornin. Se sijaitsikin hyvällä kyttäily paikalla. Toiselle puolelle avautui kosteikko maisema ja toisella puolella oli heinää kasvava aukea keskellä metsää. Tässä oli siis hyvät mahdollisuudet havaita sekä lintuja, että nisäkkäitä. Huhujen mukaan alueella liikkuu karhuja, ja se lisääkin meidän kyttäily intoa. Olimme nähneet hetkeä aiemmin muurahaispesän, ja arvelimme sitä pöyhineiden tassun jälkien kuuluvan karhulle. Harmi vain, että tornin ympärillä kasvoi aika paljon puita, jotka toimivat näköesteinä suuntaan jos toiseen. Kosteikolla pesi pikkulokki yhdyskunta. Se toi aika paljon elämää muuten aika hiljaiselle kosteikolle. Hiljaisuudelle saattoi olla kyllä hyvä selityskin. Lämpötila oli nimittäin vajonnut peräti nollaan celsius asteeseen. Meille, Etelä-Suomessa hellejaksoon totuttautuneille tuo lähes 30 asteen pudotus oli aika suuri. Vaatetta oli reilusti päällä, ja lämpimänä pysyi jos jaksoi jumpata. Pari tuntia tornilla vietimme, kunnes totesimme, että turha täällä tornissa on heilua kuin heinämiehet keskellä yötä. Jatkoimme siis matkaa. Totesimme myös, että kyllä, meillä on varaa syödä tässä kaikki loppumatkalle varatut suklaat. Ihan vain koska kylmyys.
Hengitykset höyryen lähdimme taas yöhön. Maisemat olivat hyvin kosteikkomaiset ja polku kulki milloin puron, ojan tai joen yli.
Onneksi ruoat oli laskettu ja pakattu tarkkaan muonapusseihin, kullekin päivälle omaansa. Laskeskelin tauolla ajankuluksi ruokia ja niiden riittävyyttä. Yritimme approbatur tason matemaatikkoina saada käsitystä siitä, mikä ruoka on seuraavaksi ja kuinka paljon sitä on jäljellä. Ei siitä tullut väsyneenä lasta eikä sontaa. Tuo oli taas sitä aikaa, kun olisimme normaalisti nukkumassa. Tuo on siitä myös hauskaa aikaa, että tulee naureskeltua milloin millekkin ja olo on muutenkin huvittunut.
Samua (ylhäällä) huvitti ja väsytti. Minua (alhaalla) taas väsytti ja huvitti
Ei tuo väsymys liian kauaa onneksi kestä. Pikku tauko ja evästä niin kohta ollaan taas skarppina menossa kohti määränpäätä. Saavuimmekin reippaina Talviahoon, jossa pystytimme teltan ja kävimme nukkumaan.
Ensimmäiset mäet
Kävelymatkaa ei ole enää ollut kovasti. Mutta tälle etapille osui jo vähän korkeuseroja. Reitti oli ollut tähän mennessä lähes mäetöntä, eikä korkeuserot nytkään suuria olleet. Tasaisuus lienee kuitenkin tyypillistä kun olemme Pohjanmaalla. Edelleen pääsimme kuitenkin nauttimaan kauaskantoisista suomaisemista. Ei niihin helsinkiläinen ihan heti kyllästy. Vaimea vihellys suolta paljasti siellä olevan kapustarinnan. Kiikarit ovat juuri tätä varten koko ajan kaulalla, ja tuo keskivertoa hieman koreampi suon lintu löytyi niiden avulla aika pian.
Saavuimme sitten koirajärven pohjoisosaan. Määränpäänämme oli mennä koirajärven eteläpuolella sijaitsevalle luontotuvalle kahville. Kahvia ei oltu liikaa juotu tällä reissulla, joten kahvin saattoi haistaa jopa muutaman kilometrin päähän. Saavuimme käänteisestä vuorokausirytmistämme johtuen Koirasalmen luontotuvalle hieman junttimaisesti lähes sulkemisaikaan, vähän ennen kello neljää. Saimme olla ihan rauhassa hetken yliaikaa, sillä luontotuvan henkilökunnalla ei ollut tuli pyllyn alla sulkemisen suhteen. Palvelu oli hyvin ystävällistä ja höpisimmekin siinä hetken aikaa mukavia, samalla kahvia hörppien. Luontotuvan seinällä oli vanhoja savotta työkaluja. Oli tukkipihtejä, vesureita, kirveitä ja yli 12 kiloa painava moottorisaha, sen ajan tosimiesten käytössä ollut.
Saimme tauosta puhtia ja päätimme kiertää ekstralenkin Koirajärven ympäri. Matkalla pidimme evästauon yhteydessä myös pesutauon. Tuota olin tähän asti pelännyt koko ajan. Oli siis mentävä veteen, joka ei ole varsinaisesti minun heiniäni. Kuumentamaton vesi on usein minulle turhan kylmää. Pesun suoritin rantakivikossa aatamin asussa vettä päälleni roiskien. Jatkoin sitä ehkä puolitoista minuuttia, kunnes veikkasin olevani puhdas. Adrenaliiniryöppy oli niin voimakas, että suunnittelin jo hyökkäystä ruoanlaittopuuhissa olleen Samun kimppuun. Olisin voinut myös koittaa halkaista kalliota tai raivata metsää sillä painavalla moottorisahalla. Päädyin kuitenkin vain kuivaamaan itseni. Puhdas olo, lämpimähkö alkuilta ja retkimuona teki olon todella mukavaksi.
Tästä jatkoimme Hirvaan kierrosta vielä lähes lähtöpaikkaamme. Oli maanantai ilta ja tiistai aamuna oli edessä kotimatka. Kävimme nyt normaaliaikaan nukkumaan, jotta ei tarvitsisi silmät ristissä ajella kotiin. Viimeinen ilta Heikinjärven rannalla olikin juuri niin upea, kun saattoi toivoa. Punainen auringonlasku vaihtui hämäräksi ja vaivuimme pikkuhiljaa uneen, hyttysten konserttia kuunnellen. Nukkumapaikkana oli tällä kertaa laavu.
Viimeiset kuvat verkkokalvoille
Heräsimme aamuyöllä ja lähdimme reippaiden aamutoimien jälkeen kulkemaan Hirvaan kierrosta uudestaan. Sen verran vain, että pääsimme samalle lintutornille, jossa olimme reissun ensimmäisen yön. Maisemat olivat taas yhtä hienot. Pari tuntia vierähtikin kivasti.
Paluumatka autolle ei ollut enää pitkä. Olo oli oikein virkeä, eikä jalatkaan tuntuneet lainkaan painavilta, ei edes rinkka. Maaliin on aina kiva tulla, vaikka toisaalta ei haluaisi kivan retken loppuvan.
Kävelyä kertyi kaikkiaan hieman reilu 70km, vaikka Hirvaan kierros itsessään oli siis 58km.
Aurinko paistoi paluumatkalla, autoa lämmittäen. Samu nukahtikin pelkääjän paikalle melko pian. Minuakin alkoi hieman unettaa ja mietin, mitkä virikkeet pitäisivät hereillä ratissa. Silmääni osuikin pelkääjänpaikan perslämmittimen nappula. Katsoin vuoroin Samua ja nappulaa. Aprikoin hetken, maksaisinko nyt potut pottuina?. Olisihan se mielestäni ollut ihan oikein, mutta nukkuva pikkuveli tuntui nyt liian helpolta kohteelta iskeä. Jätin kostopuuhat sikseen ja annoin Samun tuhista unissaan, vaikkei tuo täysin viaton ollutkaan. Ostin hänelle pysähdyttyämme sen sijaan kahvin ja munkin, jotta hän jaksaisi soittaa meille musiikkia loppumatkalla pysyäksemme molemmat hereillä. Suunnitelma toimi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti