torstai 23. kesäkuuta 2016

Juhannus pyöräillen

Juhannussuunnitelmia? Kyllä

Tämän Juhannuksen ajattelin viettää pyörällä retkeillen. Pyöräretkeily on minulle lajina uusi. Kolmen päivän vapaa sopiikin hyvin lajiin tutustumiseen. Tarkoitus on mennä torstai iltana junalla Parkanoon ja polkea siitä Seitsemisen kansallispuistoon yöksi. Perjantaina polkisin Puurijärvi-Isosuon kansallispuistoon ja sieltä lauantaina Teijon kansallispuistoon, josta sunnuntaina viimeinen etappi kotiin. Päiväetapit tulevat olemaan toistasataa kilometria, paitsi torstain etappi Parkanosta yöksi Seitsemiseen.

Pakko hieman nolona myöntää, että sairastuin viime viikolla nuhaan. Siksi valmistauminen on sujunut vain lepäillessä. Pahin vaihe on ohi, mutta vielä on nessuja niistettävänä. Olo on muuten hyvä.

Päivä 1. Helsinki-Parkano-Seitseminen


Saavuin Parkanoon vasta yön ollessa jo reilusti perjantain puolella. Aikaa säästääkseni poljin hiljaisen keskustan läpi paikalliselle Shellille syömään, jossa kaikki hereillä olevat parkanolaiset olivat. Nuoriso kiinnitti huomiota pyörääni ja eräs , että "Mihi Sää meinaat tol sutkuttaa?". Vastailin muutamiin kysymyksiin ja jatkoin matkaa kohti Seitsemistä. Ihan mukava oli höpötellä paikallisten kanssa.

Yö oli pimeimmillään, mutta siitä huolimatta oli vain vähän hämärää. Sateen jälkeinen ilma oli raikkaan hapekasta. Sumu tosin oli kova.


Luonto oli hiljainen. Mustarastas välillä lauloi ja lepakoita lenteli teiden varsilla. Saavuin kansallispuistolle vasta kolmen jälkeen yöllä. Ajoin puiston läpi etelään ja leiriydyin Kirkasjärven rannalle.


Päivämatka 40km

Seitseminen - Puurijärvi-Isosuo

Nukuin aamulla pitkään, puoli kymmeneen. Kuivatin aamupuuron ja kahvin ajan kamppeita. Aurinko alkoi paistaa kun tutkin kartasta päivän reittiäni. Järvikin oli tullut esiin.


Jatkoin matkaa etelään päin, jossa asfaltti vaihtui hiekkatieksi muutamiksi kilometreiksi. Nuo nelinumeroiset tiet ovat sikäli mukavia ajaa, että ne ovat kiemuraisia ja siten vauhdikkaita, mutta myös yleensä hiljaisia. Noin 40 kilometriä ajettuani saavuin Hämeenkyröön. Matkalla ohitin Kyröskosken, joka oli minulle tuttu paikallisen jalkapallojoukkueen nimen, KyrPa, takia. Hämeenkyrössä oli lounaspaikat suljettuina, mutta kebabia sentään sai.

Vatsa täytenä jatkoin kohti Sastamalaa. Pikkuteitä oli leppoisaa ajella, auringon paistaessa täydellä teholla. Käännyin isommalle, 249 tielle, joka on ajokokemuksena jo erilainen. Autoja on enemmän ja ne ajavat kovaa, piennar on kuitenkin leveä. Maisemat eivät vaihdu niin tiuhaan ja välillä saattaa nähdä monta kilometriä suoraa edessään. Parhaani mukaan vaihdan näissä tilanteissa pienemmälle tielle, jos se kulkee lähistöllä.


Pysähdyin Sastamalla syömään eväitä, Kokemäenjoen rannalle. Samaan aikaan laiturilla oli pariskunta lähdössä tyttärensä kanssa perinteiselle juhannuksen kalareissulle, kuulemma taimenet olivat toivelistalla. Isäntä ihmeissään, kun täytin vesipulloni joesta, "Et kai Sää tätä juo?". Kerroin vesipulloni olevan samalla vedenpuhdistin, jossa vesi puhdistuu samalla kun juon, sillä se kulkee suodattimen läpi. Toivottelimme juhannukset, jatkoimme matkaa. He joelle, minä tielle.


Puurijärvi-Isosuolle löysin muutaman oikoreittien kautta, jotka tosin eivät olleet lyhyempiä. Karttani on mallia 1:1 000 000, joten se ei näytä kaikkia kinttupolkuja. Suuntavaistoon luottaen, saavuin kuitenkin näreikön suojista joltain metsätieltä taas isommalle tielle, lähelle kohdetta. Matkalla nenääni tunkenut grillimakkaran käry oli saada minut sijoiltaan. Olut tölkkien kilinääkin kuului. Törmäsin eräässä risteyksessä karttaa lukiessani juhannusta viettävään pariskuntaan, jotka olivat myös pyörillä liikkeellä. Mies harrasti pyöräilyä enemmänkin ja kertoi, että voin tulla hakemaan pyörätarvikkeita heidän luotaan. Asuivat kuulemma lähellä.

Perillä kansallispuistossa pyöräilin suoraan lintulavalle, josta avautuivat maisemat Puurijärvelle. Kaulushaikara puhalteli kaislikossa ja ruskosuohaukka liiteli ruoikon yllä. Maisemat olivat hienot, mutta en voinutkaan jäädä tähän yöksi. Vesi oli lopussa, eikä sitä saanut lisää Puurijärvestä, sillä se oli niin umpeeenkasvanut sekä aidattu rannalla laiduntavien lehmien takia.


Söin ja jatkoin matkaani vedenhakuun Kokemäenjoelle. Matkalla pysähdyin Isosuolla, jossa kävelin pari kilometriä luontopolulla.


Isosuolla oli myös pari lintutornia, joissa piipahdin. Koska olin päättänyt hakea vettä Kokemäenjoelta, en edes huomannut, että sitä olisin saanut myös siitä Isosuolta. Pyöräilin pitkin maalaismaisemia. Siellä täällä näkyi kokkoja. Vastaantulijoiddn kanssa toivotimme hyvät juhannukset. Jonkun talon pihasta kuului "No voi nyt vittu Sun kanssas", joku oli ilmeisesti tunaroinut, eikä äänensävystä päätellen edes ensimmäistä kertaa.

Yöksi kävin joenrantaan. Paikka oli uimaranta, ja muutama ihminen siinä kävikin. Olin kuitenkin sen verran sivussa, että minua tuskin kukaan huomasi. Pidin teltan ovea auki ja nukahdin pian jokimaisemaa ensin hetken tiiraillen ja kalojen molskintaa kuunnellen.


Päivämatka 135km, yht. 175km

Huittinen - Teijo

Nukuin sikeästi ja kello soi seitsemältä, torkutin kuitenkin puoli kahdeksaan. Aamutoimet sujuivat hitaasti. Ja kun muutenkin hidas ihminen sanoo, että joku sujuu hitaasti, niin silloin se tosiaan sujuu. Liikkeelle lähtö kesti kaksi ja puoli tuntia. Siis aamupala, kamojen pakkaaminen, blogipäivitys ja reitin suunnnittelu. Pesemäni vaatteet olin ripustanut narulle ja ajattelin aamuauringon ja tuulen kuivattavan ne. Aamuauringosta eikä tuulesta ollut kuitenkaan tietoakaan, joten pyöräilyhousut vetelin jalkaan manuaalisen pikatehokuivatuksen jälkeen hieman kosteina. Muut vaatteet jatkavat kuivumista pyöränpäällä.

Suuntasin 41 tielle. Pian alkoi kuitenkin nälättää. En tiedä mitkä paikat ovat tänään auki ja mitkä eivät, mutta ohitin kuitenkin ensimmäisen aukiolevan huoltamon, koska se tuli liian aikaisin. Ajattelin ajaa ainakin 20 kilometriä ja tähyillä sitten lounaspaikkaa. No, etenin ehkä kilometrin ja näin taas aukinaisen huoltamon. Päätin, että "ihan sama, nyt syömään" ja kurvasin kämmenet syyhyten kohti buffettia, kun matkaa oli takana seitsemän kilometriä. Enhän muuten syönyt eilen edes paljoa. Aamupuuro, kebab, pähkinöitä & patukka ja illalla retkimuona annos, ilmankos nälätti.

Valitsin ajaa pikkuteitä pitkin. Tälle etapilla se tarkoitti paljon kartanlukua, joka hidasti matkaa, mutta myös helpotti, kun sai paljon lyhyitä pysähdystaukoja. Reitti kulki pienten ja hiljaisten paikkakuntien läpi. Liikennettä oli juhannuspäivästä johtuen muutenkin vähän. Olisin voinut pysähtyä kahville, mutta mikään paikka ei ollut auki. Vampulan kauppakeskuskin oli kiinni.


Alastarossa huvitti rivitalo asunnon terassilla hiljaa istunut äijäporukka. Kaverukset polttelivat tupakkaa ja kaikki katsoivat maahan. Ollessani heidän kohdallaan, yksi porukasta nosti katseensa minuun päin ja moikkasi matalalla äänellä, jonka jälkeen hän huokaisi syvään ja vaipui taas katselemaan maahan. Ehkä heillä oli eilen ollut hauskempaa.

Aurinko porotti kuumasti. Join vettä säästeliäästi, sillä lähistöllä ei ollut vettä helposti saatavilla. Pitkin peltoja kierrellessäni näin kauriita, jäniksiä, pari hiirihaukkaa, tuulihaukan, yli satapäisen töyhtöhyyppä parven sekä paljon pikkulintuja.

Matkan varrella sijaitsi myös Suomen suvaitsevaisin kylä.


Vesi oli käymässä loppuun. Helteen takia kului litratolkulla nestettä. En uskaltanut juoda vesipulloa tyhjäksi, koska pidin pari desiä varalla pahempaa hetkeä varten. Saavuin Koski nimiseen paikkaan. Täältä pitäisi nyt löytyä joku paikka missä juoda. Ja ehkä vähän syödäkin. Kaikki huoltamot ja kaupat olivat kiinni, mutta kebabia sai taas. Niimpä otin sellaisen. Jääkylmää vettä lasista vihdoin hörpätessäni muistin kyllä, mikä on se juomista parhain... Olut tietysti, mutta vesi maistui nyt myös tosi hyvälle.

Hyvin tankattuna jatkoin matkaa mieli virkeänä Saloa. Tämän päivän reitistä kulki varmaan 90 prosenttia joko keskellä peltoa, tai sen laidalla.


Salosta oli lyhyen taajama suunnistuksen jälkeen enää parikymmentä kilometriä jäljellä. Ilma alkoi viiletä mukavasti. Lämpö pysyi kyllä yllä Teijoon vievällä maantiellä olleita mäkiä ylös ja alas runtatessa. Välillä olin jo aivan poikki. Ihokin oli palanut, sillä aurinkorasva oli jäänyt kotiin. Ei toivottavasti jää toista kertaa.

Saapuessani pysähdyspaikalle, olinkin jo keskellä kansallispuistoa. Jätin pyörän parkkipaikalle ja otin mukaani vain yöpymisessä tarvittavat varusteet. Hämärässä lehdossa kulkevaa luontopolkua pitkin etsin sopivaa yöpaikkaa. Se löytyi hiljaisen Sahajärven rannalta. Maisema kruunasi täydellisesti raskaan pyöräilyn. Kävin uimassa ja painuin telttaan. Olo oli täydellisen levollinen. Katselin teltan ovesta ulos ja katselin lepakoiden lentelevän rannan tuntumassa. Usva nousi tyynen järven ylle. Kuulin jostakin kauempaa pamahduksen, joka kuulosti ihan laukaukselta. Linnut kaukana rääkyivät hetken sen jälkeen todella levottomasti. Minä olin niin väsynyt, etten jaksanut miettiä mitään pyssyjuttuja. Sen sijaan ummistin silmäni. Viimeinen asia jonka muistan ennen nukahtamista, oli järven perukoilta kantautunut kuikan huuto.


Päivämatka 140km, yhteensä 315km.

Teijo - Helsinki


Aamu valkeni aurinkoisena. Pakkasin teltan kasaan ja kävelin luontopolun loppuun. Pyöräni oli tallella, tiukasti lukittuna paksun puun ympärille. Söin ja valmistauduin retken viimeiselle etapille. Pyörän lastattuani, piti vielä vaihtaa ajohousut jalkaan. Koska niiden alla ei käytetä alushousuja mahdollisten hiertymien takia, siirryin tien vierestä luontopolun alkuun vaihtamaan niitä. Samalla hetkellä, kun seisoin pelkässä heijastinliivissä keskellä polkua, kuulin takaani askelia. Juuri kun sain hätäisesti vedettyäni ajohousut jalkaani, polulta saapunut vanhempi nainen tervehti minua. Vaihdoimme pikaiset kuulumiset, minun pidellessäni kalsareita kädessäni. Hän ei ollut niistä kuitenkaan moksiskaan.

Lähdin sitten liikkeelle ja kroppa käynnistyi yllättävän nopeasti parin mäen jälkeen. Reittini kulki samaa tietä takaisin, jota eilen tänne ajoin. Meren läheisyys tuoksui ja päätin pysähtyä Saloon välipalalle. Silmääni ei osunut kahvilaa, joka olisi ollut auki. Niimpä ostin R-kioskilta välipalaa ja istuin syömään suljetulle grillille torin laidalle, joka sitten aukesikin heti siihen tultuani. Sain kuitenkin rauhassa päivitellä siinä blogini.

Jatkoin keskustasta joen vartta pitkin kohti 110 tietä, jota pitkin pääsen ihan perille asti.


Jos alku lähti hyvin käyntiin, niin nyt olin jo väsyneempi. 30 kilometriä ennen Lahnajärveä sujui rauhallisesti. Keräilin voimia edessä näkyviä mäkiä tähyillen, jotka pyrin nousemaan rivakammin ylös. Yli kilometrin nousu vaatii minulta jo psyykkausta sujuakseen ryhdikkäästi.


Lahnajärvi oli mukava pysähdyspaikka. Söin hyvin ja johan rupesi matka taas taittumaan. Välijuoman otin Hiidenvedellä, jossa tauko venähti hieman nähtyäni vanhan inttikaverin. Emme muistaneet toistemme nimiä, mutta molemmat tunnistivat kasvot. "Kilpeläinenhän se oli", tuumasin kun Hän sanoi nimensä. Vaihdoimme kuulumiset ja hän jatkoi autolla matkaa, ilmeisesti tyttöystävänsä kanssa. Minä lähdin hetken kuluttua pyörällä perään.

Karttaa en tarvinnut koko päivänä, sillä ajoin Salosta saakkaa samaa 110 tietä. Loppumatka meni ajatuksiin uppoutuneena ja kevyesti rullaillen kohti kotia. Jäi taukokin pitämättä. Juhannuksen paluuliikenne vilkastui iltaa kohden. Välillä saattoi mennä 20-30 autoa kerralla ohi. Helsinki oli kuitenkin hyvin hiljainen, saapuessani puoli yhdeksän hujakoilla kotiovelle. Retki oli ohi, olin himassa.

Päivämatka 130km, yhteensä 445km.

Loppusanat

Ensimmäinen pyöräretkeni on nyt takanapäin. Se oli samalla myös ensimmäinen tekemäni yön yli retki yksin. Nautin matkasta todella paljon ja tuntuu hyvältä olla taas kokemusta rikkaampi. Nyt kotona itselleni Koskessa lupaamaani palkinto olutta juodessa kysyn itseltäni, "Mikä on se juomista parhain?". Kyllä se on kahvi, mutta kylmä huurteinen maistuu nyt juuri oikein hyvältä.

Toivottavasti pidit kertomuksesta. Jaan kokemukseni mielelläni kiinnostuneiden lukijoiden kanssa!

Palaan blogin pariin viimeistään heinäkuun lopulla. Silloin on tarkoitukseni laittaa itseni todelliseen testiin ja toteuttaa pikkupojasta asti päässäni pyörinyt haave. En sano suoraan mikä se on, mutta annan pari hyvää vihjettä:
-Polkupyörä toimii kulkuvälineenä
-Määränpäästä määränpäähän matkaa on linnuntietä 1157 kilometriä
-Tietä pitkin 1420 kilometriä
-Retken kesto maksimissaan 14 päivää
-Reitti kulkee Suomen rajojen sisäpuolella

Valmistautuminen on jo alkanut!

sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

Hirvaan kierroksella Salamajärven kansallispuistossa

Työviikko ohi, matkaan hoi!

Palkkatyö tältä viikolta oli sekä Samun, että minun osalta ohi heti klo 14 jälkeen. Tohinalla pakkasimme vielä loput kamppeet, ja Samun hakiessa minut kyytiin ehdimme juuri ja juuri mukaan perjantai ruuhkaan.
Ajellessamme kohti Keski-Pohjanmaata tulin kehaisseeksi Samulle, kuinka mukavat ja hengittävät bokserit olin ostanut aiemmin viikolla. Kerroin myös niiden olleen par'aikaa jalassani. Keli oli helteinen ja vaikka ilmastointi autossa oli tapeltu molemmille sopivaksi, ihmettelin ääneen kuinka selkä niin kovasti hikoaa. Ajelimme kymmeniä kilometrejä eteenpäin ja totesin Samulle boksereiden olevan sittenkin hiostavat kuin kumiset rukkaset. Samu katsoi taas poispäin myhäillen, kunnes sai tarpeekseen ja näytti kuinka hän oli huomaamattani laittanut kuskin puolen perslämmittinen päälle. Sammutin sen oitis samalla nimitellen Samua, joka nauroi vielä useamman lyhtypylvään välin.
Matka Salamajärven kansallispuistolle sujui muuten hyvin. Perillä olimme auringon ollessa vielä niukasti horisontin yläpuolella.

Ja sitten kävelemään

Lähdimme Hirvaan kierrokselle Huttukankaan parkkipaikalta. Aikaa varattu perjantai illasta tiistai aamuun ja matkaa taitettavana 58 kilometriä. Yö oli alkamaisillaan ja määränpäänä oli muutaman kilometrin päässä sijaitseva lintutorni, josta aukesi hienot näköalat Heikinjärvennevalle. Avarat suomaisemat pitelivät meitä yön tunnit hereillä. Suolla pesivät lokit pitivät ääntä ja käki kukkui. Kurjet ja laulujoutsenet lepäilivät kaikessa rauhassa keskellä nevaa. Otimme vuorotellen pienet nokoset toisen pitäessä suota silmällä. Samu herättikin minut kerran katsomaan metsänreunaan ilmestyneitä kahta metsäpeuraa. Vau, metsäpeurahan on Salamajärven kansallispuiston tunnuseläin, ja tänne niitä kannattaakin tulla katsomaan.
Lintutornissa seisoskelu yöaikaan on kesälläkin viileää puuhaa ja tätä varten mukana olikin lämmintä vaatetta. Jatkaessamme matkaa tornilta, siirtyi villakerrasto sentään rinkkaan. Pikkuhiljaa lähti pipo ja hanskatkin aamuauringon alkaessa lämmittää. Metsäpolku vaihtui suon läpi kulkeviin pitkospuihin, joita pitkin kävely onkin sangen mukavaa, kunhan ovat kunnossa. Samu havaitsi yht'äkkiä taas metsäpeuroja suon laidalla. Pysähdyimme siihen paikkaan ja tarkempi kiikarointi näytti niitä olevan peräti yhdeksän. Neljä peuroista oli vasoja, väriltään punaruskeita, eli aivan eri värisiä kuin vaaleat, poroja muistuttavat vaatimet sekä yksi hirvas. Etäisyyttä meillä oli noin 200 metriä. Kamera räpsi kuvia, mutta parhaimmat otokset olivat kameran väärien asetusten tähden sitten "roskiskamaa". Mutta saimme silti todistusaineistoa, ennen kuin tokka siirtyi kokonaan puiden suojiin.


Saavuimme aamutuimaan Sysilammelle, noin 10 kilometrin päähän lähtöpaikastamme. Tässä meidän oli määrä nukkua "yöunet". Tarkoitus oli kääntää päivärytmi siten, että yöllä kävellään ja päivällä nukutaan. Tässä suunnitelmassa on monia hyviä puolia, mutta myös huonoja. Päivärytmin sekoittuminen saattaa aiheuttaa yllättävääkin väsymistä ja uneliaisuutta, hämärtää toisinaan ajantajua, joka taas tuntuu saavan suuntavaiston välillä temppuilemaan. Vaaraksi se ei tällä reissulla ole, sillä koko Hirvaan kierros on loistavasti merkattu polulle ja taukopaikoilla on kartat, opasviitat sekä tasaisin väliajoin laavuja ja katoksia taukoiluun. Tässä sysilammellakin oli ihan autiotupa, johon majoituimme. Tuvassa ei ollut muita, mutta nuotiolle kanssamme ruokailemaan tullut reippailija nainen oli nukkunut yönsä tuvassa. Vaihdoimme Hänen kanssaan kuulumiset ja Hän kertoi aikeekseensa tarpoa koko Hirvaan kierroksen vuorokauden aikana. Kovin innostava idea. Ja aika kova suorituskin.

Valvatin ylläri

Sysilammelta jatkoimme matkaa, määränpäänämme Valvatissa sijaitseva lintutorni, jossa viettäisimme yön taas maisemaa pällistellen. Matkaa tuonne on kutakuinkin 15 kilometriä. Reitti jatkui taas upeissa suomaisemissa, pitkospuita pitkin kävellen. Suon reunalla näimme taas metsäpeuroja, tällä kertaa viisi. Kuvaan ne eivät kyllä pysähtyneet ollenkaan.


Seuraava merkittävä luontohavainto tulikin maanrajasta, kun Samu huomasi, että aivan pitkospuiden vieressä, oli ilta-aurinkoa paistattelemassa kärmes, kyykärmes. Se näytti olevan aivan tuhannen solmussa, mutta kun kurkotimme naamaamme lähemmäs, joskaan emme ihan haisteluetäisyydelle, luikerteli se sulavasti parin metrin päähän piiloon, josta sitä emme enää nähneet.

Suomaisema vaihtui luonnonsuojelualueen jälkeen metsäiseksi. Hakkuuaukioita, seka -ja mäntymetsää, ja nuoria männiköitä. Hirven jälkiä oli runsaasti. Ajatuksiimme uppoutuneena kulkiessamme säpsähdimme, kun yht'äkkiä hirvi pinkaisikin pakoon alle 10 metrin päästä meistä. Nousimme korkean kiven päälle katsomaan, josko se vielä löytyisi jostain nuorten mäntyjen seasta lymyämästä, mutta ei enää tietoakaan koko eläimestä.

Matkan varrella pidimme evästauon Pitkälahden autiotuvalla. Ikkunasta seurailimme pikkulintujen pesäpuuhia ja söimme kokeeksi ostamiani outdoor keksejä, joissa erona tavallisiin kekseihin oli vain hieman myyvempi nimi.



Maisema vaihtui taas soisemmaksi, kulkiessamme kohti Valvattia. Matkalla oli niin tyylikäs, suon vieressä sijaitseva ja rannat auringonlaskun punaiseksi värjäämine rantoineen erämaahenkeä huokuva Ahvenlampi, että oli pakko syödä taas evästä ja rauhoittua katselemaan maisemia.

Lähestyessämme Valvattia, oli aurinko jo painumassa mailleen. Normaali arkirytmissä se tarkoittaa, että "pojat, nyt nukkumaan!", ja sen kyllä huomasi vireystilassa. Ilma oli muutenkin muuttunut viileäksi pohjoistuulen takia, joka puhalsi sekä helteet, että myös hyttyset tiehensä. Hämärässä vaapuimme eteenpäin ja polku vaihtui metsän keskellä kulkevaksi soratieksi. Yht'äkkiä vastaan tuli auto. Se pysähtyi kohdallemme ja kuljettaja huikkasi: "siel on sauna lämmin"!, Valvatissa siis. Emme olleet panneet merkille, että Valvatissahan tosiaan on sauna. Olimme silti hiukan pettyneitä, sillä se mitä tässä kohtaa olisimme halunneet kuulla, olisi ollut, että: "siel on sauna lämmin... Ja olutta on!". Pettymys karisi kyllä äkkiä pois, kun viskoimme löylyä kiukaalle keskellä korpea. Oli kyllä piristävä yllätys. Kävimme vielä viereisessä autiotuvassa herättämässä nukkujat. Ovella totesin Samulle: "Katsotaas miltä täällä näyttää". Ovi kun aukesi, nostivat muutamat nukkujat päätään ja katsoivat minuun päin. Noin uneliaille katseille en osannut sanoa muuta kuin "Moi, ei täs mitään, jatkakaa", ja laitoin oven kiinni. Toivottavasti saivat unen päästä taas kiinni, meidän kuitenkin melko joutavan visiittimme jälkeen.

Saunan jälkeen ei viilenneen sään vuoksi ollut tietoakaan jälkihiestä. Valvatin lintutornilta avautuivat maisemat Iso-Valvatin lintujärvelle. Käki kukkui ja pikkulinnut sirkuttivat ahkerasti ruoikossa. Härkälintukin rääkäisi kovaäänisesti. Vietimme tornilla taas pari tuntia ja jatkoimme matkaa. Kuljimme yössä reilu 10 kilometriä seuraavalle nukkumispaikalle, eli Lehtosenjärvelle. Matkan aikana tuli pieni raekuuro. Teltan pystytimme kovassa tuulessa ja kävimme nukkumaan.


Kylmyyttä, joskaan ei aivan äärimmäistä

Aamuvellit on mukava syödä teltassa, kun on kuumaa vettä valmiina termarissa. Minun olisi varsinkin vaikeampi lähteä liikkeelle, jollen saa aamulla joko puuroa tai kahvia, mieluiten molempia. Samu taas vannoo enemmän leivän, kuin puuron nimeen.
Levänneenä jatkoimme matkaa, tuuli oli edelleen melko navakkaa. Metsän suojissa tarpoessa se piti kuitenkin vain hyttyset poissa.
Eväitä söimme taas järvenrantamaisemissa. Täällä oikeastaan jokainen taukopaikka on niin hienolla paikalla, että niissä tekisi mieli viipyä pidempäänkin. Emmekä me toki kiirettä pitäneetkään, sillä aikataulumme soi meille vitkastelun.


Hämärän koittaessa saavutimme tämän yön kohteen, eli Nielujärven lintutornin. Se sijaitsikin hyvällä kyttäily paikalla. Toiselle puolelle avautui kosteikko maisema ja toisella puolella oli heinää kasvava aukea keskellä metsää. Tässä oli siis hyvät mahdollisuudet havaita sekä lintuja, että nisäkkäitä. Huhujen mukaan alueella liikkuu karhuja, ja se lisääkin meidän kyttäily intoa. Olimme nähneet hetkeä aiemmin muurahaispesän, ja arvelimme sitä pöyhineiden tassun jälkien kuuluvan karhulle. Harmi vain, että tornin ympärillä kasvoi aika paljon puita, jotka toimivat näköesteinä suuntaan jos toiseen. Kosteikolla pesi pikkulokki yhdyskunta. Se toi aika paljon elämää muuten aika hiljaiselle kosteikolle. Hiljaisuudelle saattoi olla kyllä hyvä selityskin. Lämpötila oli nimittäin vajonnut peräti nollaan celsius asteeseen. Meille, Etelä-Suomessa hellejaksoon totuttautuneille tuo lähes 30 asteen pudotus oli aika suuri. Vaatetta oli reilusti päällä, ja lämpimänä pysyi jos jaksoi jumpata. Pari tuntia tornilla vietimme, kunnes totesimme, että turha täällä tornissa on heilua kuin heinämiehet keskellä yötä. Jatkoimme siis matkaa. Totesimme myös, että kyllä, meillä on varaa syödä tässä kaikki loppumatkalle varatut suklaat. Ihan vain koska kylmyys.

Hengitykset höyryen lähdimme taas yöhön. Maisemat olivat hyvin kosteikkomaiset ja polku kulki milloin puron, ojan tai joen yli.


Onneksi ruoat oli laskettu ja pakattu tarkkaan muonapusseihin, kullekin päivälle omaansa. Laskeskelin tauolla ajankuluksi ruokia ja niiden riittävyyttä. Yritimme approbatur tason matemaatikkoina saada käsitystä siitä, mikä ruoka on seuraavaksi ja kuinka paljon sitä on jäljellä. Ei siitä tullut väsyneenä lasta eikä sontaa. Tuo oli taas sitä aikaa, kun olisimme normaalisti nukkumassa. Tuo on siitä myös hauskaa aikaa, että tulee naureskeltua milloin millekkin ja olo on muutenkin huvittunut.

Samua (ylhäällä) huvitti ja väsytti. Minua (alhaalla) taas väsytti ja huvitti

Ei tuo väsymys liian kauaa onneksi kestä. Pikku tauko ja evästä niin kohta ollaan taas skarppina menossa kohti määränpäätä. Saavuimmekin reippaina Talviahoon, jossa pystytimme teltan ja kävimme nukkumaan.

Ensimmäiset mäet

Kävelymatkaa ei ole enää ollut kovasti. Mutta tälle etapille osui jo vähän korkeuseroja. Reitti oli ollut tähän mennessä lähes mäetöntä, eikä korkeuserot nytkään suuria olleet. Tasaisuus lienee kuitenkin tyypillistä kun olemme Pohjanmaalla. Edelleen pääsimme kuitenkin nauttimaan kauaskantoisista suomaisemista. Ei niihin helsinkiläinen ihan heti kyllästy. Vaimea vihellys suolta paljasti siellä olevan kapustarinnan. Kiikarit ovat juuri tätä varten koko ajan kaulalla, ja tuo keskivertoa hieman koreampi suon lintu löytyi niiden avulla aika pian.


Saavuimme sitten koirajärven pohjoisosaan. Määränpäänämme oli mennä koirajärven eteläpuolella sijaitsevalle luontotuvalle kahville. Kahvia ei oltu liikaa juotu tällä reissulla, joten kahvin saattoi haistaa jopa muutaman kilometrin päähän. Saavuimme käänteisestä vuorokausirytmistämme johtuen Koirasalmen luontotuvalle hieman junttimaisesti lähes sulkemisaikaan, vähän ennen kello neljää. Saimme olla ihan rauhassa hetken yliaikaa, sillä luontotuvan henkilökunnalla ei ollut tuli pyllyn alla sulkemisen suhteen. Palvelu oli hyvin ystävällistä ja höpisimmekin siinä hetken aikaa mukavia, samalla kahvia hörppien. Luontotuvan seinällä oli vanhoja savotta työkaluja. Oli tukkipihtejä, vesureita, kirveitä ja yli 12 kiloa painava moottorisaha, sen ajan tosimiesten käytössä ollut.

Saimme tauosta puhtia ja päätimme kiertää ekstralenkin Koirajärven ympäri. Matkalla pidimme evästauon yhteydessä myös pesutauon. Tuota olin tähän asti pelännyt koko ajan. Oli siis mentävä veteen, joka ei ole varsinaisesti minun heiniäni. Kuumentamaton vesi on usein minulle turhan kylmää. Pesun suoritin rantakivikossa aatamin asussa vettä päälleni roiskien. Jatkoin sitä ehkä puolitoista minuuttia, kunnes veikkasin olevani puhdas. Adrenaliiniryöppy oli niin voimakas, että suunnittelin jo hyökkäystä ruoanlaittopuuhissa olleen Samun kimppuun. Olisin voinut myös koittaa halkaista kalliota tai raivata metsää sillä painavalla moottorisahalla. Päädyin kuitenkin vain kuivaamaan itseni. Puhdas olo, lämpimähkö alkuilta ja retkimuona teki olon todella mukavaksi.

Tästä jatkoimme Hirvaan kierrosta vielä lähes lähtöpaikkaamme. Oli maanantai ilta ja tiistai aamuna oli edessä kotimatka. Kävimme nyt normaaliaikaan nukkumaan, jotta ei tarvitsisi silmät ristissä ajella kotiin. Viimeinen ilta Heikinjärven rannalla olikin juuri niin upea, kun saattoi toivoa. Punainen auringonlasku vaihtui hämäräksi ja vaivuimme pikkuhiljaa uneen, hyttysten konserttia kuunnellen. Nukkumapaikkana oli tällä kertaa laavu.

Viimeiset kuvat verkkokalvoille

Heräsimme aamuyöllä ja lähdimme reippaiden aamutoimien jälkeen kulkemaan Hirvaan kierrosta uudestaan. Sen verran vain, että pääsimme samalle lintutornille, jossa olimme reissun ensimmäisen yön. Maisemat olivat taas yhtä hienot. Pari tuntia vierähtikin kivasti.


Paluumatka autolle ei ollut enää pitkä. Olo oli oikein virkeä, eikä jalatkaan tuntuneet lainkaan painavilta, ei edes rinkka. Maaliin on aina kiva tulla, vaikka toisaalta ei haluaisi kivan retken loppuvan.

Kävelyä kertyi kaikkiaan hieman reilu 70km, vaikka Hirvaan kierros itsessään oli siis 58km.

Aurinko paistoi paluumatkalla, autoa lämmittäen. Samu nukahtikin pelkääjän paikalle melko pian. Minuakin alkoi hieman unettaa ja mietin, mitkä virikkeet pitäisivät hereillä ratissa. Silmääni osuikin pelkääjänpaikan perslämmittimen nappula. Katsoin vuoroin Samua ja nappulaa. Aprikoin hetken, maksaisinko nyt potut pottuina?. Olisihan se mielestäni ollut ihan oikein, mutta nukkuva pikkuveli tuntui nyt liian helpolta kohteelta iskeä. Jätin kostopuuhat sikseen ja annoin Samun tuhista unissaan, vaikkei tuo täysin viaton ollutkaan. Ostin hänelle pysähdyttyämme sen sijaan kahvin ja munkin, jotta hän jaksaisi soittaa meille musiikkia loppumatkalla pysyäksemme molemmat hereillä. Suunnitelma toimi.