Kuka sanoi, että en julkisissa liikenne väleissä saa millään nukutuksi? Lähestyessäni bussilla Nuorgamia, olin aivan kuitti. Puolet Rovaniemeltä ostamistani eväistä oli unohtunut kassalle. Oli minulla onneksi eväitä mukana, joita söin puolen yön jälkeen saavuttuani Suomen, sekä EU:n pohjoisimpaan kolkkaan, eli Nuorgamiin. Piipahdin myös puhtaiden hiihtäjien, turskien ja villapaitojen maassa, eli Norjassa.
Vettä oli satanut jo monta tuntia, ja satoi edelleenkin. Jäämereltä puhalsi kova tuuli ja ilma oli viileä. Puin kaikki vaatteet ylleni ja lähdin polkemaan. Piristyin kummasti ja poljin Tenojoen vartta pitkin aivan upeissa maisemissa. Oikealla puolellani näkyi Tenojoki ja Norjan puolella jylhät tunturit. Suomen puolella vasemmalla taas Galdoaivin erämaa, myöskin jylhine tuntureineen.
Yö oli vuoden viimeinen yötön yö, joten päätin ajella Roy Orbison tyyliin koko yön. Maisemat pitivät virkeänä ja hiljaista tietä oli mukava ajaa. Ihmisiä näkyi välillä kalassa pitkin tenoa. Missään muualla ei näkynyt ketään. Vain muutama kettu tien vieressä, langalla istunut helmipöllö ja tunturin yllä kaarrellut piekana pitivät seuraa. Tästä minä nautin.
Tunturipurot solisivat runsasvetisinä ja kirkkaina. Pysähdyin ottamaan niistä vettä. Yhdessä kohtaa nuuhkaisin ilmassa pahanhajuisen lemun. Jalkojeni juurella kivikossa oli pelkkä poron pää löyhkäämässä, mitenköhän lie sinne päätynyt.
Innoissani ajelin Utsjoen ohi aina Kevolla saakka, jonne pystytin teltan. Söin ja nukahdin nopeasti vieressä virtaavan kosken kuohua kuunnellen hieman aamu kuuden jälkeen.
Päivämatka 72km
Sää sateinen ja tuulinen.
Kevo - Inari
Nukuin todella sikeästi. Heräsin kuitenkin hieman ennen kelloa, kun joku ajoi autolla telttani viereen käyden lähistöllä ilmeisesti tarpeillaan. Söin ja jatkoin matkaa kohti Inaria.
Edellispäivän tuuli jatkui puuskittaisena ja ilmassa oli tihkusadetta. Liikkeelle lähtiessä oli aina jopa kylmä. Alkuinto oli päällä ja pyörä kulki kuitenkin varsin kevyesti. Pääkopallekkaan ei tarvinnut keksiä virikkeitä, sillä maisemat tekivät sen paremmin kuin hyvin. Puusto on hyvin matalaa ja silmää kantaa kymmenien kilometrien päähän, jossa siintää tuntureita puuttomine huippuineen. Nelostien oikealla puolella näyttäytyy Kevon luonnonpuisto ja vasemmalla edelleen Galdoaivin erämaa.
Haukkoja näkyy nyt loppukesästä yleensä runsaasti. Poikaset tarvitsevat kasvaessaan paljon ruokaa ja sitä täytyy vanhempien olla koko ajan saalistamassa. Joskus näkee myös poikasten hataria lentonäytöksiä. Näin itse muutaman piekanan kaartelevan tunturien laeilla. Vaikuttava näkyhän se on.
Tien varrella lenteli myös keltavästäräkkejä. Porojakin oli tietysti liikkeellä. Havaitessaan minut, ne tsiigailivat pitkään paikallaan, kunnes viime tingassa lipesivät pois tieltä.
Liikenne oli hyvin hiljaista. Välillä ajeli asuntoauto (yleensä Hymer) tai rekka ohi. Ensimmäinen uusi paikka johon saavuin, oli Kaamanen, jossa kävin syömässä. Siitä ajelin taas Inariin syömään. Inarin keskustan jälkeen leiriydyin tienvarrelle, hyväksi katsomalleni paikalle tunturikoivujen ja pienten mäntyjen suojaan.
Jossain kohtaa matkalla oli tienvarressa joku ihme hälytin. Meinasin lentää pyörälläni näreikköön kun sireeni alkoi yht'äkkiä ohi ajaessani huutaa keskellä hiljaista nelostietä. Mikäköhän ihme sen tarkoitus oli?
Päivämatka 108km, yhteensä 180km.
Sää alku ja loppumatkasta tihkusateinen, paikoin melko tuulista ja viileää.
Inari - Porttipahdan tekojärvi
Heräilin seitsemän aikoihin hyvien unien jälkeen. Koko yön oli tihkunut vettä ja tihkui edelleen. Sadetamineet oli otettava taas esille, kun työnsin pyörän takaisin tielle ja lähin polkemaan kohti Ivaloa.
Ilmassa oli sumua, eikä tuntureiden huippuja siksi näkynyt. Jos en ole vielä maisemia kehunut, niin tie Inarista Ivaloon oli kauniiden järvi- ja tunturimaisemien täyttämä.
Ivalossa kahvit juotuani suuntasin kohti Saariselkää. Hieman ennen sen keskustaa tarvitsin voimasanoja. Lähdin polkemaan ylämäkeen, joka kaartui vuoroin oikealle tai vasemmalle. Mäki paljon aiempia jyrkempi. Puolivälissä hapotti jo reisiä ja tarvitsin voimasanoja päästäkseni ylös. Kun vihdoin pääsin ylös, tarvitsin lisää voimasanoja, sillä huomasin olevani vasta nyt oikeasti puolivälissä. Mieleeni muistui tarinat "magneettimäestä", jossa rekkoja on joskus täytynyt vetää, jotta pääsevät sen ylös. Tämän oli pakko olla se, ainakin toivoin niin. Tsemppasin itseni puhisten, ähisten ja muuten vain mylvien ylös. Tulihan kevyimmille vaihteille kunnolla käyttöä. Maisemat tottakai palkitsivat kiipeämisen. Edessä näkyi vielä Kaunispään huippu, onneksi tie kulki sen ohi.
Saariselkä olikin tyylikäs paikka. Söin, kävin katsomassa arktisesta alueesta kertovaa näyttelyä ja poikkesin partioaitassa, jossa myyjä kertoi äskeisen mäen olleen juuri Magneettimäki. Kolme kilometriä pituutta ja lähes 200 metriä nousua.
Olin juuri jatkamassa matkaa, kun lappalaismiehet ajoivat autolla viereeni. Hyväntuulisen keskustelun jälkeen he sanoivat "toivotaahan tuulisia ja satheisia kelejä... No ei kai senthään!", he nauroivat päälle ja toivottivat hyvää matkaa. Harmi, että miehet tuskin tiesivät miten hyvälle tuulelle tästä tapaamisesta ja hassun murteen kuulemisesta tulin.
Lähdin ensi kertaa auringonpaisteessa liikkeelle. Hieman ennen Tankavaaraa sai kuitenkin pukea taas kuravaatteet ylle sade ja ukkosrintaman lähestyessä. Myrsky ei kuitenkaan onneksi osunut ihan kohdalleen. Loppumatkasta ohitin Suomen eteläisimmän saamelaiskylän, eli Vuotson.
Yöksi päätin mennä Lokan tekojärvelle, josta löytyikin täydellinen telttapaikka ihan rannasta. Juuri kun sain teltan pystyyn, iski se aiemmin ohi mennyt ukkosmyrsky. Vettä tuli välillä kaatamaalla. Järven molemmilla puolilla oli erilliset ukkosrintamat. Komeita maahan iskeviä elosalamoita näkyi nyt niin oikealla kuin vasemmalla. Ihmettelin myrskyä rannalla ja sopivassa välissä piipahdin järvessä ennen nukkumaan menoa.
Päivämatka 118km, yhteensä 298km
Sää sateinen, poutainen, aurinkoinen, pilvinen, tyyni, tuulinen ja ukkosmyrskyinen
Porttipahdan tekojärvi - Pyhä-Luoston kansallispuisto
Aamulla oli utuista, mutta aurinko pilkahteli pilviverhon takaa. Tyynen järven rannalla nautin aamupuuron. Yöksi sateeseen ripustamani vaatteet olivat likomärkiä, joten pakkasin ne tarakalle kuivumaan.
Lähtiessäni moikkasin saksalaismiesta, joka oli saman järven rannalla yön. Hän oli autolla matkalla koiransa kanssa menossa Nordkappiin ja sieltä Lofooteille. Muistin vanhan saksankielisen lauseen ja sanoin miehelle "Reisen, nicht rasen" (matkusta, älä kaahaa). Häntä nauratti ja hän toivotti minulle "Alles gute". Otin vielä kauempaa valokuvan rannasta, josta mies vilkutti, auf wiedersehn!
Matkalle lähdettyäni oli porot oitis tien tukkeena. Siinä oli kiistatta toistaiseksi komeimmat sarvet.
Nälkä tulee jo hyvin äkkiä liikkeellelähdön jälkeen. Noin 20 kilometrin jälkeen pysähdyin Peurasuvannolle syömään poropyöryköitä, sillä siinä muodossa en ole vielä poroa syönyt. Mukava ruokapaikka joen varrella ja ystävällistä palvelua.
Matkan varrella oli Ilmakkiaapa, pohjoiselle luonnolle tyypillinen aapasuo. Pistäydyin pitkospuillla, mutta lintutornille saakka en mennyt.
Sodankylässä oli pyörätie kulki järven reunaa myöden, kelpas ajella.
Suunnistus on ollut toistaiseksi helppoa. Ensin 390 kilometriä suoraan, sitten vasemmalle. Nyt oli aika tuon käännöksen. Pääsin ajamaan vihdoin pikkutietä. Eivät ne ole kyllä yhtä hyväkuntoisia, kuin isommat, mutta niin rauhallisia.
Luostossa piipahdin välipalalla. Tapasin terassilla puheliaan Iivarin, joka johti terassin keskustelua. Istuskelemassa oli myös turkulais pariskunta, sekä pari äijää Pohjanmaalta, jotka olivat ajelleet Luostoon vanhalla ladalla, kuulemma alaselät hieman kipeänä. Iivari oli toiminut eräoppaana joskus ja kertoi muutaman hauskan stoorin sekä puhui myös hieman viisaita.Yksin retkeillessä on mukava höpistä ihmisten kanssa.
Eikä päivää ilman sadetta. Onneksi kuitenkin vain pieni kuuro, joka muodosti hienon sateenkaaren. Luostolta lähtiessäni vasta muistin, että olin käynyt siellä muutama muutamia vuosia sitten.
Saavuin illalla Pyhä-Luoston kansallispuistolle ja laitoin teltan tunturin juurelle, joka siintikin loppumatkasta jo horisontissa.
Päivämatka 135km, yhteensä 433km
Sää aurinkoinen.
Pyhä-Luoston kansallispuisto - Posio
Kello soi, vaikka olisin mielelläni nukkunut vielä pari tuntia. Torkutin kuitenkin vain kerran. Kömmin ulos teltasta noukkimaan teltan ympäriltä vähän lisäpontta aamuvelliini. Mustikoita oli runsaasti ja kyllä ne maistuivatkin.
Yöllä oli kuivaa ja sain vihdoin kuivaksi ihan kaikki tekstiilini. Hyttysiä oli enemmän kuin aiemmin on ollut, mutta paljon vähemmän niitä on kuin odotin. Tilhet pitivät aamutoimien ajan seuraa lähipuissa.
Ensi polkaisut olikin sitten verkkaiset. Tarvitsi pitää taas hieman reippaampi aamujumppa, joka taituin pyörän päälle ja sain sen liikkeelle. Pyhä-Luosto jäi taakse kun lähdin kylmän dieselmoottorin lailla kampeamaan eteenpäin.
Sympaattisen pikkukylän, Tapionniemen kohdalla pysähdyin Suomen pisimmän joen, Kemijoen varrelle keittämään itse lounaan, sillä sunnuntaisin täälläpäin on kahvilat vähän huonosti auki, siis jos niitä edes on. Kiinnitin huomiota kaislikkoon, koska siellä suhisi. Näin vilaukselta kärpän puikkelehtivan siellä, ilmeisesti saaliin perässä. Myöhemmin näin kärpän ihan kunnolla, sekä tienposkessa myös näätävainaan, muurahaiset kimpussaan.
Saavuin ensimmäistä kertaa kaupunkiin, nimittäin Kemijärvelle, joka on Suomen pohjoisin kaupunki. Livuin pyörälläni kylmän viileästi läpi liikennevalojen punaisen aallon ja huomasin rikkeeni vasta myöhemmin. Mitään ei ollut enää kuitenkaan tehtävissä.
Lounaan jälkeen alkoi kaatosade. Sadekamppeet taas niskaan ja tielle. Pysähdyin kuitenkin jo viiden kilometrin jälkeen, sillä motivaationi oli nyt jäänyt jonnekin. Sillä hetkellä ei napannut koko touhu yhtään. Yksin kaatosateessa ja pitkälle yli toista tuhatta kilometria matkaa kotiin. Mietin elämän tarkoitusta pientareella vielä hetken ja tulin siihen tulokseen, että ei kyllä voisi vähemmän kiinnostaa. Psyykkasin vielä itseäni tuloksetta ja jatkoin matkaa.
Sade jatkui heikompana ja rapa roiskui autojen ajaessa ohi. Jotkut näyttivät peukkua auton ikkunasta. Ajoin turhan pitkän pätkän etsiessäni sopivaa taukopaikkaa. 50 kilometrin matkalla ei ollut mikään paikka auki. Meinasimpa vetää vielä turvalleni suljetun kahvilan pihalla.
Napapiiri jäi nyt taakse ja sade vaan yltyi. Olin aivan puhki kun pysähdyin vihdoin pitelemään sadetta tien varteen. Minulla oli kaikki vaatteet päällä ja tuntui, että olisin voinut nukahtaa siihen paikkaan. 30 kilometriä oli kuitenkin vielä matkaa jäljellä.
Sade onneksi hellitti, mutta olin jo päivällä päättänyt tyytyä katselemaan riisitunturia kauempaa, kuin kansallispuistosta käsin. Näin ollen ajoin yöksi pienta metsäuraa pitkin syrjäisen järven rantaa. Olin jossain Posiolla, nukahdin hyvin hyvin väsyneenä ja syke oli makuupussissakin vielä korkealla. Vointini oli oikeastaan aika huono.
Päivämatka 127km, yhteensä 560km
Sää aamun jälkeen sateinen.
Posio - Iso-Syötteen kansallispuisto
Yöllä uudelleen alkanut vesisade jatkui taas pitkälle aamuun. Teltan sisältä teltan ulkopuolelle kaatuneet pyöräilykenkäni olivat aivan märät. Lähtiessäni oli laitettava muovipussit jalkoihin, jotta sain ne pidettyä kuivina.
30 kilometrin matka Posion keskustaan oli niin sanomattoman tylsää tietä. Pitkiä suoria ylös-alas-ylös-alas. Maisemat ovat muutenkin jo selvästi metsäisemmät kuin alkumatkasta Pohjoiskalotilla, mutta Etelä-Suomessa ei selvästikkään vielä olla.
Kroppa tuntuu paremmalta kuin eilen. Ehkä eilisen rankka olo oli merkki siitä, että kroppa pitää myös itse itsestään huolta ja lyö jarruja päälle, jos rasitus alkaa käydä liian kovaksi.
En pitänyt tänään kovaa vauhtia yllä. Enkä kyllä olisi jaksanutkaan, sillä vastatuuli oli paikoin hyvinkin navakkaa. Pyörää ei meinannut välillä millään saada kulkemaan yli 20km/h. Niimpä tyydyin sellaiseen 10km/h-15km/h vauhtiin. Pääasia, että jalat ja pyörä likkui.
Pysähdyin Livojärven rannalle, jossa oli mukavan näköinen kotakahvila. Siellä iäkäs rouva ja herra paistelivat lättyjä. Otin kahvin ja lätyn. Nuolaisin ensimmäisen lätyn kuitenkin niin liukkaasti, että tilasinkin jo melkein heti toisen.
Makeiden lättyjen jälkeen olikin Aleksanteri oloonsa tyytyväinen pikkukissa.
Herkuttelun jälkeen vastikään aiemmat pilvet pohjoiseen puhaltanut vastatuuli puhalsikin etelästä tilalle uudet, tummat pilvet. Sadekamat ei turhaan ole koko ajan lähellä, sillä niille oli taas käyttöä.
Lappi jäi tänään taakse. Saavuin Pohjois-Pohjanmaalle Syötteen kansallispuistoon.
Ilta oli nätti ja kävelin luontopolkua pitkin laavulle, johon jäin yöksi. Keittelin nuotiolla vielä kuumaa vettä aamuksi ja sain vihdoin ja viimein syötyä viimeisen Pasta with tomato & garlic retkimuonan, joita ostin joskus tarjouksesta... no, aika monta.
Päivämatka 101km, yhteensä 661km
Sää joko tuulinen tai sateinen, hieno ilta.
Iso-Syötteen kansallispuisto - Pudasjärvi
Aamulla keli oli harmaa. Oli mukava laittaa kamppeet kasaan vähemmällä vaivalla, sillä telttaa ei tarvinnut purkaa. Lähtöä tehdessäni alkoi kuitenkin taas sade. Odottelin sateen loppumista laavulla vajaa tunnin ja lähdin sitten matkaan sen hieman hellittäessä. Luontopolulla oli suuria jääkauden muovaamia rakkakivikoita. Kuohuipa kivikon alla ikäänkuin näkymättömissä myöskin puro.
Saavuin pyöräni luo luontopolun parkkipaikalle. Aloittaessani päivän etappia polkien, kevyt tihku muuttuikin kaatosateeksi. Sillä hetkellä, asiaa yhtään kaunistelematta, alkoi sade jo ihan tosissaan vituttaa. En kuvitellut reissulla olevan joka päivä aurinkoista, mutta vielä vähemmän kuvittelin satavan päivittäin. Kaiken lisäksi toisessa polvessa on kosketusarkuutta, jonka vuoksi joudun käärimään sadehousun lahkeen polven yli, jotta kipu pysyy kurissa. Vatsakin on päässyt menemään vähän löyhälle, jonka vuoksi liikun hitaasti. Pakko oli kuitenkin syöksyä sateeseen ja aloittaa matkanteko.
Iso-Syötteen kansallispuiston ohi jatkoin kohti Pudasjärveä. Matkan varrella oli kahvila, joka oli sattui olemaan tiistaisin auki vain iltaisin. Niimpä pidin ruokatauon myöhemmin ja päätin jättää Pudasjärven keskustan käymättä. Näin sain lyhennettyä matkaani kohti Hankoa. Tarkoitus on myös koittaa päästä aikataulussa vähän edelle, jotta saan kevennettyä matkan loppupäähän hurmospäissäni suunnittelemiani hirviömatkoja. Kaikenlisäksi olin suunnnitellut tämän päivän yöpaikaksi jonkun 20 kilometrin pituisen soratien varrella sijaitsevan suon. Se jäi nyt matkan varrelle se.
Aurinko tuli välillä esiin väistyäyäkseen taas uusien sadepilvien tieltä. En enää reagoi sateen alkamiseen ihmetellen ja vaihdan vain sadekamoja edestakaisin päälle kohtalooni tyytyen, vaikka sarvi otsassa kasvaakin. Pysähdyin matkalla kyläkaupalle, jonka pihassa mies tuli kyselemään matkastani. Hän sanoi, että "Ompi melko satteiset kelit olleet viimeaikoina, eikö vain?". Tuntui mahtavalta päästä ihan kasvotusten sanomaan, että " No kyllä, joka päivä on tullut vettä!".
Menin kauppaan ja huomasin lehdessä otsikon tyyliin "Tulevan viikon sääennuste", ja siinä kuva, jossa oli kaksi naista vain bikinit yllään (okei huomasin sen ehkä ennen tekstiä). En ole katsonut täällä kertaakaan säätiedotusta, navigoinut tai käyttänyt puhelinta muutenkaan kuin päivityksiäni, kameraa ja herätyskelloa varten. Nyt toivon todella, että tuo pitäisi paikkansa. Siis tuo sää. Tai miksei vaikka ne bikineissä poseeranneet friidutkin.
Jatkoin matkaa ja huomasin Jaurikkajärven rannalla ideaalin yöpymispaikan. Laavu, järven ranta ja WC. Kello oli vähän, mutta juteltuani paikalle osuneiden ihmisten kanssa, se olikin jo riittävästi leiriytymistä varten. Jaurikkajärvessä on muuten Suomen toiseksi suurin veden korkeuden vaihtelu, peräti neljä metriä. Kilpisjärvessä vain on kahdeksan senttiä suurempi.
Päivämatka 77km, yhteensä 748km
Sää iltaa lukuunottamatta sateinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti